Päiväretki Riisin Riettaalle (kiva paikka kaameasta nimestä huolimatta :D)

Olen ollut koko kesän osa-aikaisesti lomautettuna matkailualan työpaikastani (tsemppiä kaikille, jotka ovat menettäneet työpaikkansa kokonaan tai joutuneet lomautetuksi korona-aikojen vuoksi 💓), joten minulla on huomattavan paljon vapaa-aikaa. Olen yrittänyt pitää huolta siitä, että käyn kerran viikossa jossain luontokohteessa - vähintään nyt sitten täällä ihan Rovaniemellä, jos jonain viikkona onkin kivasti töitä ja sen pitemmälle ei jouda lähtemään. Tällä viikolla olen töissä neljä päivää, ensi viikolla näillä näkymin vain kaksi. Se on aika masentava ajatus jos sitä pysähtyy miettimään... Mutta olen päättänyt jo kuukausia sitten nähdä asiassa sen hyvän puolen ja keskittynyt siihen, että nyt sitä on sitten ennenkokemattomat määrät aikaa nähdä vähän Suomea. 😍 Toki mahdollisimman edullisesti, koska palkalla ei juuri nyt juhlita, mikä vähän rajoittaa matkustuskohteita. 😅 

(Onpa samea kuva, ihan kuin oisi otettu huonolla kameralla 1970-luvulla 😂 )

Tämän viikon reissun kanssa pähkäilin pitkään. Ajattelin alunperin lähteä uudestaan Syötteen kansallispuistoon - kävin siellä viime kesänä ja paljon jäi näkemättä (teen siitä viime kesän reissusta toivottavasti joku kaunis päivä postauksenkin vielä 🙈😂 ). Toissijaisesti suunnittelin lähteväni Oulun Hailuotoon, sielläkin kävin viime kesänä ja paljon jäi näkemättä. Ylläkselle olisin lähtenyt muuten, mutta säästelen sitä nytten sitten kuitenkin ensi viikolle, kun sitten saan näillä näkymin sinne seuralaisenkin mukaan. Lopulta tässä kävi niin kuin näitten pähkäilyitteni kanssa yleensä käy ja päätin aika viime hetkillä, että lähdenkin muuten Riisitunturille. 😁

Näissä viime hetken päätöksissä lähteä kohti jotain ennestään vierasta luontokohdetta on toki se hyvä puoli, että spontaanista toiminnasta tulee ihmisen sisälle sellainen hauska kupliva tunne. Toisaalta miinuspuolena ainakin itselläni on, että kun vaan lähtee päätäpahkaa jonnekin silmäilemällä vain pikaisesti paikan esittelyn läpi, voi paljon jäädä aivan epähuomiossa näkemättä. Niin kuin nytkin kävi. 🙄 Lähdin kiertämään Riisin Rietasta ihan vaan sen vuoksi, että se vaikutti sopivanpituiselta reitiltä. En sitten yhtään tajunnut, että ikkunalampi (jota olin joskus aiemmin ihaillut kuvissa ja jonka piti ehdottomasti olla yksi Must See -jutuista tällä reissulla) ei sijoitu sen reitin varrella. Enkä muuten tajunnut sitä ennen kuin vasta autossa kotimatkalla. 😂 Heeeetkonen, pitikö täällä muuten olla jotain muutakin.... SE LAMPI! Kävelinkö mie epähuomiossa sen ohi?? No, ei kyllä ole maineensa veroinen jos siitä voi vaan tolleen kävellä ohi epähuomiossa... *pikainen googletus tienvarressa* Ai helkkari, se oisi ollut sillä toisella reitillä. 🙈😅 Että voisi sitä nyt sen verran vähemmän olla ~pirskahtelevan spontaani~ että katselisi edes, mikä reitti tarjoaisi parhaalla suhteella nähtävää... 

No, mutta Riisin Rietas ei ollut huono vaihtoehto ollenkaan sekään! 😊 Myönnän kyllä kummastelleeni nimeä alkuun, mutta sitten se onneksi selitettiin heti melkein alkuun info-taululla joksikin paikalliseksi kummitusjutuksi, mikä... on minusta vieläkin himppaisen outoa... mutta ainakin jossain määrin soveliaampaa kuin se merkitys, mikä minulle (ja varmaan monelle muullekin) tuli mieleen. Kummituspolku. Ok. Mennään sitten kummituspolulle. 👻👻👻

Polulla oli ylipäänsä sellainen hieman mystinen meininki ja heti ensimmäinen nähtävyys olikin tämä Tapion Pöytä -niminen vanha kuusi, jolle muinaiset suomalaiset olivat tietokyltin mukaan uhranneet osan pyyntikauden ensimmäisestä saalistaan. Myöhemmin tutustuttiin esimerkiksi karhunkallopetäjään, jonka juurelle karhuja haudattiin pitojen päätteeksi ja jonka oksille karhun kallo lopuksi nostettiin rituaalimenoin, jotta sen sielu pääsisi palaamaan helpommin takaisin taivaalliseen kotiinsa. Muissa kylteissä tämä rienanhenki Riisin Rietas teki milloin mitäkin jäynää paikallisille metsäläisille näitten yrittäessä hankkia luonnosta elantoaan. Se oli loppujen lopuksi  ihan mukaansatempaava näkökulma polulle. 😄

Jos reitin kulkee suositeltuun suuntaan eli myötäpäivään, lähtee se käytännössä välittömästi nousemaan kohti Riisitunturin huippua. Ennen kuin huomaatkaan, tulet kyltille, joka ilmoittaa, että huipulle onkin enää 800 metriä jäljellä. Tämä pätkä vaikutti olevan kaikenikäisten ja -kuntoisten suosiossa ja ohittelin lyhyellä matkalla monta seuruetta. Myöhemmin en sitten tavannutkaan enää juuri ketään. Tämä nousu huipulle olikin ehdottomasti helpoin huiputtaminen, mihin olen tähän mennessä törmännyt (jos ei lasketa Pyhätunturin huiputtamista lasketteluhissin avulla 😁 ), sillä polku oli aivan erinomainen. Kaukana Luoston kivikoista tai Pallas-tunturin kiipeämisestä jäisen hyisessä vesisateessa. Nyt oli olosuhteet hyvin kohdillaan jopa ihan säittenkin suhteessa - pientä kesäsadetta muuten puolipilvisenä päivänä. Noustessa pysähtyi monesti ihailemaan, millaiset maisemat takana avautuivat kauas vesistölle. Rinteellä oli myös ihania pieniä tunturilampia siellä täällä. 

Huipulla ihmistä riitti ihan pienimuotoiseksi tungokseksi saakka, joten tutkailin ympäristöäni vain hetken ja päätin sitten lähteä jatkamaan matkaani. Tuon "Riisin Rääpäsy" -kyltin seuraaminen olisi vienyt minut kohti sitä ikkunalampea, mutta päätin kuitenkin lähteä tosiaan seuraamaan "Rietasta". 

Huipulle johtanut huippukuntoinen sorapolku muuttuikin heti aavistuksen alkeellisemmaksi, kun sieltä alkoi jatkamaan matkaansa. 😄 Hyvä oli kuitenkin taapertaa!

Puut alkoivat suht nopeasti lisääntymään ympärillä huipun jäädessä taakse. Info-taulut esittelivät esimerkiksi metsän tarjoamaa ravintoa. Mustikkaa olisikin ollut tarjolla runsaasti täälläkin, lehdistä päätellen aiemmin siellä oli ollut hillaakin. Kanervat ovat jo kauniissa kukassa, ne antavat aina loppukesästä ja syksyllä metsien aluskasvillisuudelle niin kauniin sävyn. 💗 Osa puustosta oli hyvin vanhaa ja suhteellisen pystyynkuollutta. 

Jonkun aikaa metsässä käveltyäni näin alueen ensimmäisen (erittäin pienimuotoisen) soisemman läntin ja pysähdyin sitä ihastelemaan. Omien askelteni vaimennuttua levisi metsään niin syvä hiljaisuus, että kuulin äkkiä veden virtaavan hiljakseen jossain edessä päin. Tämä herätti mielenkiintoni ja saavuinkin äkkiä Riisijoki-nimiselle pienelle joelle. Se oli minusta sangen viehättävä ja istuskelin siellä aikani ihastelemassa. Rehevämpää, saniaisvoittoista kasvustoa. Itikoita oli liikkeellä hyvin, hyvin vähän ja jopa vesistön äärellä sai olla suhteellisen rauhassa yllätyksekseni. 

Metän siimeksestä löytyykin sitten laavu, joka on pystytetty viihtyisästi pienen metsälammen rannalle. En jäänyt laavulle istuksimaan, mutta sieltä näytti löytyvän asianmukainen tulipaikka ja puucee ja sitä rataa, kaikki näytti aivan hyväkuntoiseltakin (puuceessa en kyllä käynyt sisällä, joten arvio perustuu ulkopuoleen). Lampi oli kaunis ja tuulettomana päivänä aivan tyyni. Sen rannan lähettyvillä alkoivat pitkospuut (tällä reitillä ei ole aivan kauheasti pitkospuita, sillä suurimman osan aikaa maasto ei ole erityisen märkää eikä erityisen kivistäkään), jotka johtivat läpi läheisen suoalueen. 

Seuraava metsäkaistale vaihteli kuivasta metsästä pieniin suokaistaleisiin ja olipa siellä taas pieni jokikin, jonka rantoja koristivat lukuisat saniaiset ja muut rehevämmän metsän kasvit. Sieltä jatkettiin suoniitylle, joka oli minusta koko reitin kaunein näky. 💗 Toinen alueen ladoista oli luhistunut, mutta ehjänä säilyneen sisällä oli kiinnostavia tarinatauluja alueen muinaisesta heinänteosta.

Sattui käymään niin hyvä tuuri, että taivas - joka suurimman osan reissustani oli ihan harmaa ja enteili sadetta - oli juuri tässä kohtaa ehkä puolen tunnin verran kauniin sininen ja antoi juuri näille kuville upean taustan. 😍

Luonto alkaa jo menettää keskikesän vehreyttään ja siellä täällä näkyy syksyisempiäkin sävyjä. Metsästä löytyi toinenkin laavu, mutta siellä oli parikin seuruetta istuskelemassa ja paistamassa makkaraa, joten sen jätin kuvaamatta. Sillä alueella oltiin myös muuttamassa reittiä ja maastoon oli kiinnitetty "Seuraa uutta reittiä, vanha ei enää käytössä" -kylttejä. Vähän yhdessä kohtaa olin epävarma, että seurasinko nyt sitä uutta vai vanhaa polkua, kun ei sitä mielestäni oltu kovin kummoisesti osoitettu, mutta kai se suunnilleen sääntöjen mukaan meni. 😁

Laavun jälkeen alettiin taas nousta korkeammalle ja suuri osa polusta oli näitten muutostöiden vuoksi suunnilleen tässä kunnossa ja aika mutainen (ei haitannut minua kun jalassa oli vaelluskengät, mutta ehkä tavallisilla kesälenkkareilla olisi ollut tympeää).

Ylhäältä avautuivat taas kauniit näkymät joka suuntaan ja tajusin, että rakennelmat alhaalla laaksossa olivat ne kaksi latoa, joita olin siellä suoniityllä jonkun matkaa aiemmin ihaillut. 

Tässä vaiheessa alkoi sataa vettä ja kännykkä piti laittaa pois, ettei se alkaisi jälleen herjaamaan märästä latausjohtopaikasta. 😅 Pääpiirteissään siis kuitenkin laskeuduttiin taas vähän alemmas ja ympäristö alkoi taas muuttua metsäisemmäksi. Olisi ollut yhdessä kohtaa mahdollisuus lähteä takaisin kohti tunturin huippua vähän eri suunnasta jos olisi halunnut. Minä kuitenkin seurailin jo niitä kylttejä, jotka johdattivat kohti parkkialuetta. 

All in all kommentoisin, että Riisitunturi on aivan peruskiva päiväretkikohde ja paikoin (Riisisuon niittyladot ja Riisijoki, varmasti se ikkunalampikin) varsin vaikuttavakin. Ehkä se kuitenkin olisi syytä ennemmin nähdä talvella, ei kai se syyttä suotta ole kuuluisa juurikin talvimaisemistaan (olettehan tekin nähneet upeita otoksia alueen puista, jotka kevättalvella painuvat jännittäviin muotoihin niitten oksille kertyneen tykkylumen painosta? 😍). Jos ensi talvena sovittelisi ensimmäistä kertaa elämässään lumikenkiä jalkaan, niin ehkä senkin pääsisi kokemaan... Samalla voisi käydä uudelleen Korouoman jääputouksiakin ihmettelemässä siinä lähistöllä (kävin siellä alkuvuodesta, en voi kuin suositella vahvasti). Metsähallituksen tilastot arvioivat, että Riisitunturilla olisi viime vuonna vieraillut 43 700 kävijää, mikä on suht vähän esimerkiksi melko läheiseen Oulangan kansallispuistoon (189 300) verrattuna ja häviää selvästi myös aika lähiselle Syötteelle (77 300). Silti se päihittää moninkertaisesti esimerkiksi Patvinsuon (16 600) eli ei se aivan hiljainenkaan paikka ole. Minun käynnilläni tosiaan porukkaa riitti alkumatkalle ja jonkun verran ihan loppumatkalla eli ilmeisesti suosiossa oli sekä pelkkä huipulla pistäytyminen että se lyhyempi Riisin Rääpäsy. Riisin Riettaan sai kuitenkin kulkea pääasiassa ylhäässä yksinäisyydessään niin halutessaan. 😊