Kätkävaaran luontopolku

Kätkävaaran luontopolku sijaitsee Tervolassa - suunnilleen puolivälissä Rovaniemen ja Kemin välillä siis ja matkalla Kemin suunnille sinne poikkesinkin joku aika sitten. Lähdin liikkeelle hyvin vähäisillä tiedoilla; kunhan nyt teki mieleni käyskennellä jollain uudella luontoreitistöllä ja tämä sattui olemaan kätevällä suunnalla sekä maltillisen pituinen (koko reitti on yhteensä 7 kilometriä pitkä - tosin siihen sisältyy paljon nousuja, mitä minä en etukäteen tajunnut, joten se saattaa tuntua aika paljon pitemmältä kulkijalle). Paikka yllätti minut positiivisesti parillakin tapaa. Heti paikallepäästyäni minut tervehti mukavanpituinen esteetön reitti kauniin lammen ympärille - hyväkuntoinen ja vankkarakenteinen, huomasi ettei se ollut sijainnut siellä vielä vuosikymmentäkään. Lammessa kasvaa paljon lumpeita ja ne olivat kauniisti kukassa minun vierailuni aikana, en ole koskaan aiemmin nähnyt vesistöä, jonka rannat loistavat niin valkeina. Sudenkorennot pörräilivät kaislikoissa ja soinen seutu hohti keltaisen, punertavan ja vihreän sävyissä. Ihanaa, että niin kaunis paikka on saatu ympäröityä esteettömällä reitistöllä. 😊

Esteettömän osuuden jälkeen matka jatkuu loppureitille ja sen kunniaksi täytyy mainita, että se on varmaan parhaiten merkitty luontopolku, mihin olen ikinä törmännyt, sillä se on merkattu sekä paaluin että puistaroikkuvin merkein. Polun varrella esitellään paikan luontoa ja jos siellä todella kasvaa minulle vieraita kämmekkälajikkeita, niin sinne täytynee palata niiden kukinta-aikaan ensi vuonna. 😸 Myös kieloaika kiinnostaa, sillä siellä oli aivan valtavasti kielonlehtiä. Niitten on täytynyt näyttää upeilta kaikkien pienten, valkeiden kellojen hohtaessa tämän lehtimeren yllä. 💚

Minun vierailuni aikaan alueella kukki runsaimmin kanervaa, maitohorsmaa ja kultapiiskua. Ei siis mitään ihmeellistä nähtävää varsinaisesti, mutta kukat eivät tämän paikan Se Juttu ehkä olleetkaan. Mustikkaa metsässä oli suht paljon ja jos oikein tulkitsin, niin näin pari hillanmetsästäjääkin koreineen reitin alkupuolella missä oli soisempaa. Metsäisemmän osuuden jälkeen reitti muuttui aukeammaksi ja vähään aikaan ympärillä ei ollut oikein kuin harvoja puita ja sitä maitohorsmaa, mitä kasvillisuuteen tulee. 

Sitten taas vähän enemmän puita näkyvissä ja kivien koko ympärillä alkoi kasvamaan. Äkkiä kiviä olikin sitten joka puolella - isoja, pieniä, yksittäisiä ja rykelminä. Tajusin käveleväni kohti pirunpeltoa. En yhtään tiennyt, että sellaista olisi odotettavissa. 🙈 Mutta siellä sitä oli upeaa pitää juomataukoa. 

Sitten kun nousin taas ylös jatkaakseni matkaa, alkoi käydä ilmi, että se pirunpelto oli ollut vielä pientä tulevaan verrattuna. Seuraavaksi edessä olikin sitten nimittäin kaikkien paikallisten pirunpeltojen äiti, onneksi pitkospuilla avustettuna. 

Tätä näköalatornia jos mitä voin lämpimästi suositella. Näkymät olivat kerrassaan upeat ja torni itsessään jo nähtävyys, sillä se istui maisemaan kuin nakutettu. Tornin jälkeen, lähes välittömästi siis, löysin laavun tulistelualueineen ja puuceineen. Siellä olisi varmasti mukava yöpyä ja heräillä näihin maisemiin. 😻

Sitten matka kulkikin alas päin vaaran laelta ja maasto oli minusta tähän suuntaan ehkä vähän helppokulkuisempaa kuin tullessa. Opastauluista kiinnostavin käsitteli puihin kaiverrettuja mystisiä symboleja aikojen takaa. 

Sellainen reissu se, äärimmäisen kiehtova ja vaihtelevamaastoinen reitti kuljettavaksi. Sudenkorentojen ja hyttysten lisäksi metsistä löytyi lintuja ja useampi sammakkoseuralainen. 😄