Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2019.

Pulskaneilikka

Kuva
Olen tänä kesänä oppinut (tavoitteideni mukaisesti!) nimeämään useita minulle ennestään nimettömiä kasveja - osan toki mahdollisesti hieman pieleen, mutta kuitenkin. 😹 Yksi ehdottomasti kauneimmista on näillä seuduilla erittäin hyvin viihtyvä pulskaneilikka (dianthus superbus) , jonka nimen taustoista Luontoportti kertoo seuraavaa: "Nykyaikana herrasmies antaa kyseenalaisen kuvan käytöstavoistaan kehaisemalla daamiaan pulskaksi. Toisin oli vielä sata vuotta sitten, kun A. Mela antoi kasviossaan pulskaneilikalle suomenkielisen nimen: pulska tarkoitti komeaa, mikä sopiikin maamme kolmesta neilikkalajista suurikukkaisimmalle – mitään paksua tai lihavuuteen viittaavaa kasvista ei löydy hakemallakaan! Jo antiikin kreikkalaisia neilikan kukkien kauneus innoitti omistamaan ne kauneuden jumala Afroditelle: suvun tieteellinen sukunimi  Dianthus  pohjautuu sanoihin  dios anthos , ’jumalten kukka’. Kukkien miellyttävä tuoksu tuntuu vahvana etenkin öisin, sillä pulskaneilikka houkutt

Kesän tienvieruskasveja, osa 3

Kuva
Viimeinen sekalainen postaukseni kesän varrella napsituista kukkakuvista on mallia sekametelisoppa ja pitää sisällään kaikki ne kuvat, jotka eivät mahtuneet kahteen edelliseen viestiin. 😝 Jonakin päivänä taas niitä reittiesittelyjä ja sen semmoista. Tällä kertaa täytyy myöntää, että postaukseen mahtuu myös kasvi, jonka nimestä en ole ollenkaan varma ja koska kuva on aika epätarkka, niin ei kasvitunnistussivuistakaan tullut oikein varmaa tietoa. Yläkuvassa ja kahdessa seuraavassa on sen sijaan käsittääkseni oranssi(voi)keltano (pilosella aurantiaca) . Se on minulle uusi kasvi, mutta tänä vuonna olen nähnyt sitä sekä Arktikumin puistossa että Kirkkolammen puistossa. Nimeä piti haeskella netistä, sillä en kummastakaan paikkaa onnistunut bongaamaan sille nimikylttiä. Kauniin oranssit kukat sillä on, en ihmettele miksi käytetään koristekasvina. Laitan sen nyt postaukseen "tienvieruskasvit", koska näin sitä myös jossain pientareella sieltä puutarhoista levinneenä. 😀

Kesän tienvieruskasveja, osa 2

Kuva
Toinen kesän kukkakuvasatoa esittelevä postaus keskittyy valkeisiin, vaaleanpunaisiin ja liloihin kukkiin. 💜 Kolmaskin tässä ilmeisesti pitää vielä väsätä ellei ala aivan ylimassiivista kuvatulvaa harrastamaan. Siihen tulee sitten loput värit ja vielä lisää näitä vaaleita ja vaaleanpunaisia, luulen. 😻 Tälläkin kertaa yritän tunnistaa, mitä oikeastaan olenkaan saanut ikuistettua, ja oikaisut ovat ihan tervetulleita jos tunnistan jotain ihan päin pusikkoa. 🙈😸 Metsäkurjenpolvi (geranium sylvaticum) on yksi suosikkikasveistani 💕 Koiranputki (anthriscus sylvestris) Puna-apila (trifolium pratense) Nurmitatar (bistorta vivipara) Maitohorsma (chamaenerion angustifolium) Siankärsämö (achillea millefolium) Tähtimö, ehkäpä heinätähtimö (stellaria graminea) Rantatädyke (veronica longifolia) Pelto-ohdake (cirsium arvense) Merinätkelmä (lathyru