Uusi-Valamo eli Valamon Kristuksen Kirkastumisen Luostari


Ensiksi se lyhyt katsaus historian havinaan: Uusi-Valamo on toki tuttavallisesti puhekielessä ihan vaan Valamon luostari, mutta virallisesti se on nimenomaan Uusi-Valamo, sillä alkuperäinen Valamon luostari sijaitsi Laatokalla eli alueella, jonka Suomi luovutti Neuvostoliitolle sota-aikojen jälkimainingeissa. Luin, että Vanha-Valamon asukkaita alettiin silloin aikoinaan evakuoida Outokummun alueelle pohjoiseen karjalaan, mikä oli mielenkiintoinen tieto minulle siellä suunnilla kasvaneena. Vanhan luostarin irtaimistoakin onnistuttiin laajalti siirtämään nykyisen Suomen rajojen sisäpuolelle, mutta osa siitä päätyi muualle kuin uuteen Valamon luostariin. Luin myös mieltälämmittävän tiedon, että kun luostarin edustajat olivat silloisen presidentin Kyösti Kallion kehotuksesta menneet katsastamaan, voisiko uuden luostarin paikaksi muodostua eräs tietty tila Heinävedeltä, olivat he sattumalta löytäneet sieltä Sergei ja Herman Valamolaisia (alkuperäisen Valamon luostarin perustajat) esittäneen ikonin ja ilahtuneet tästä selkeästä hyvästä enteestä. Ja niin meillä on sitten luostari Heinävedellä. 😁 Tai kaksikin oikeastaan, sillä siellähän Lintulan luostarikin sijaitsee (en ole ikinä käynyt, tämä epäkohta täytyisi korjata). 



Postauksen pääkuva sekä tämä kuva kellotapulista ovat luostarin uudesta kirkosta. Siellä järjestetään palveluksia, jotka ovat auki myös yleisölle (kunhan pysyy hiljaa, noudattaa palveluksien aikana voimassaolevaa kuvauskieltoa ja muutenkin pitäytyy luostarin yleisissä säännöissä koskien esimerkiks tarpeeksi siveää pukeutumista, joka yltää peittämään hartiat ja polvet myös helteisenä kesäpäivänä). Itse en mennyt sellaista seuraamaan, sillä olen vähän hermoheikko ja arvelin kuitenkin tekeväni vahingossa jotain todella kiusallista, törmääväni vaikka johonkin oikein pyhään esineeseen ja aiheuttavani maailmanlopun kolinan pölhöilylläni. 😅🙈 Palveluksen päätyttyä kävin siellä sisällä kyllä, siitä on kuvia alempana (kuvaaminen on sallittua jos mitään ei ole kirkossa käynnissä). 



Alueen rakennuksia




Alueella sijaitsee uuden kirkon (vihitty käyttöön 1977) lisäksi myös vanha kirkko, joka rakennettiin alunperin vuonna 1940 liittämällä yhteen kaksi tilalla ennestään seissyttä aittarakennusta. Uuden kirkon käyttöönoton jälkeen vanha kirkko jäi vähemmälle käytölle, mutta se pyhitettiin uudelleen vuonna 2010 Kaikkien Valamon Pyhien kirkoksi. 



Nämä täysin laaduttomat otokset yrittävät esitellä uuden kirkon sisätiloja. Paikan harras tunnelma sai kameran käytön tuntumaan todella, todella, todella väärältä vaikka siellä olikin kylttejä, joissa kerrottiin että kirkon ollessa tyhjillään kuvia saa ihan luvalla ottaa. 😅 Hermostuneisuudestani johtuen kuvien laatu on sitten aika tärähtänyt ja epätarkka. 🙈 Luterilaisena ja kirkkohistoriaan viimeksi lukiossa uppoutuneena ihmisenä en myöskään edes tiennyt (häpeä, häpeä...), että yksi näistä lukuisista ikoneista on muita tärkeämmässä asemassa ja tämä Konevitsalaisen Jumaläidin ihmeitätekevä ikoni jäi kyllä kokonaan kuvaamatta. Tai siis taitaa se teknisesti näkyä kahdessä näistä kuvista, mutta... 😅 Seuraavalla kerralla pitää vierailla paikalla vähän vähemmän hermostuneella otteella. Olisi ihanaa esimerkiksi yöpyä paikan vierashuoneissa ja hiljentyä paikan päällä ihan pidemmästikin. Voisi tutustua rauhassa koko alueeseen ja nauttia vaikka kotisivuilla mainostetun ja houkuttelevalta kuulostavan valamolaisen teepöydän antimista. 

Luostarin rannassa sijaitseva Pyhän Nikolaoksen tsasouna, herra oli tunnettu merenkävijöiden ja kaikkien hädänalaisten auttaja. 

Luostarin alueella voi tutustua kirkkojen ja niiden taiteen lisäksi myös esimerkiksi kulttuurikeskukseen, jonka tiloissa sijaitsee kaksikerroksinen kirjasto sekä näyttelytila ja alakerran museo. Näyttelyyn ja museoon tulee maksaa pääsymaksu (muutenhan alueella saa kierrellä ilmaiseksi ja portilla selitetään ystävällisesti säännöt, sekä ojennetaan kartta ja päiväohjelmakin), mutta mielestäni varsinkin museo on sen kahdeksan euron arvoinen. Siellä oli kuvauskielto ymmärrettävästi, joten mitään minulla ei ole, millä väitettäni todistella. 😁 Ikoneita, maalauksia, esineistöä ja esimerkiksi laaja kokoelma kirkonmiesten käyttämiä pukineita, minusta ne olivat ehkä kiintoisinta antia siinä osassa aluetta. Näyttelytilassa oli tällä hetkellä esillä Luostarin puutarhassa -niminen taide-esittely. Siellä käsittääkseni sai kuvata, joten pari esimerkkikuvaa ohessa:



Vaikka alueelle ei tosiaan olekaan pääsymaksua, olisi mielestäni kohteliasta jättää jälkeensä jokunen euro toiminnan jatkumisen tukemiseksi. Rakennuksissa on "Luostarin hyväksi" -keräyslaatikoita ja yhdessä rakennuksessa pieni kirpputori, josta voi ostaa esimerkiks kirjoja tai keittiötavaraa ja maksaa omantunnon mukaan, mitä nyt haluaakaan (tämä oli minusta aika yllättävä löytö, en odottanut, että minulle tarjoutuisi tilaisuus ostaa vaikkapa Stephenie Meyerin Twilight-saagan Uusikuu-opus Valamon luostarista kaikista maailman paikoista... 😅). Ja sitten on luonnollisesti luostarin puoti, josta voi ostaa matkamuistoksi esimerkiksi käsinmaalattuja ikoneja sekä koriste-esineitä, mehiläisvahakynttilöitä, uskonnollista kirjallisuutta, teetä sekä tietenkin niitä luostarin kuuluja viinejä ja likööreitä. 

Luostarialueella oli mielestäni miellyttävää kävellä, sillä se oli laitettu oikein viehättäväksi. Kukkaistutuksia oli paljon ja niissä kasvoi laajasti erilaisia perennoja ja kesäkukkia. Ranta oli tosiaan vieressä ja sitäkin pääsi ihastelemaan. Lapset vaikuttivat pitävän nurmialueelle pystetyistä puisista eläimistä ja vanhempi väki istuskeli välillä varjossa puitten alla puisilla penkeillä. Ihana rauhoittumisen tunnelma kaikkialla ympärillä. 










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kätkävaaran luontopolku

Vuodentakainen syysretki Martimoaavalle

Päiväretki Riisin Riettaalle (kiva paikka kaameasta nimestä huolimatta :D)