Orinoron rotko - savon ihmeitä Leppävirralla

Luin jostain, että Orinoron rotkoa kutsutaan yhdeksi savon seitsemästä ihmeestä ja pitihän sitä heti googlettaa, että mitäs muita paikkoja tälle listalle onkaan päässyt. No, vastaus taitaa olla, että ei sellaista virallista listaa oikeasti ole olemassakaan, joten riippuu siitä, keltä kysytään (melko savolaista 😁). Savon Sanomien äänestyksessä vuonna 2012 valituiksi tulivat Orinoron lisäksi kalakukko, Korkeakoski (Maaninka), Seinävuoren rotkolaakso (Tuusniemi), Puijo (Kuopio), Pisa (Nilsiä/Juankoski) ja savon kieli. Jos tällä listalla mennään, niin meikä on kokenut kaikki savon ihmeet. Saavutus, jota en edes tiennyt saavuttaneeni. 🤣 NMT.fi puolestaan listasi kesällä 2015 Orinoron ohella ihmeiksi Huutavanholman Tahkovuorella, Korkeakosken, Pisan, Puijon, Pumpulikirkon (Rautavaara) ja Seinävuoren rotkolaakson. Näistä allekirjoittaneen pitäisi vielä vierailla Huutavanholmalla ja Pumpulikirkossa, jälkimmäinen onkin ollut jo pitkään tehtävien asioiden listalla. Joka tapauksessa Orinoro siis yltää joukkoon ainakin kummassakin näissä listauksessa ja en sitä yhtään ihmettele.

Orinoro oli ollut nähtävien paikkojen listallani jo pitkään, mutta lopulta saavuin sinne sattumalta. Olin roadtripillä Heinäveden suunnilla ja halusin sieltä Kuopioon mahdollisimman vierasta reittiä, joten navigaattori neuvoi minut ajamaan kohti Leppävirtaa. Matkalla sitten bongasin "Orinoro" -kyltin ja kun se kerran vastaan tuli, niin pitihän se nähdä. Ongelmana vain oli, että oikeastaan minulla ei ollut liiemmin aikaa, sillä olin suunnitellut sille päivää vielä kotiinpaluun Rovaniemelle. 😅 Tämän vuoksi en kiertänyt paikan 7 kilometrin mittaista luontopolkua laisinkaan vaan selvitin löytämästäni nettikartasta, mikä on nopein tapa nähdä pelkästään itse rotko. Tieto löytyi helposti: paikalla on kaksi parkkipaikka, josta Mustinmäki-talon parkkipaikalta pääsisi sille luontopolulle kun taas Hanhiahontien parkkipaikalta rotkolle ei ole matkaa kuin alle kilometri suuntaansa. Sinne siis auto, retkihousut sekä retkeilykengät äkkiä ylle takakontista ja eikun vaan katsastamaan paikkaa. 

Orinoron rotko on todella vaikuttava paikka. Olen käynyt myös Tuusniemellä Seinävuoren rotkolaaksossa useaankin kertaan, mutta Orinoro eroaa esimerkiksi siitä suureksi sen vuoksi, että täällä pääset kävelemään rotkon pohjalla. Ja se on kuulkaas mielenkiintoinen kokemus. Rotko on 200 metriä pitkä ja syvimmillään 20 metriä syvä, sen pohjalla on hämärää ja hellepäivänäkin todella viileää (lämpötila oli auton mittarini mukaan 27 astetta kun itse sinne suuntasin, joten siitä helteisempää Suomessa harvoin onkaan) ja tunnelma on hyvin mystinen. Pitkoksien ja rappusten avulla rotkossa on tähän aikaa vuodesta suhteelliseen helppo liikkua, eivätkä kengätkään kastu. Paikoin on kyllä kivikkoa, että ei se ihan helppokaan päiväkävely ole parhaimmissakaan olosuhteissa. Retkeilijän on myös hyvä huomioida, että lumi säilyy näissä olosuhteissa pitkälle alkukesään ja senkin jälkeen kumisaappaat ovat suositellut jalkineet sulamisvesien vuoksi. Tähän aikaa vuodesta tosiaan ei kuitenkaan ollut pelkoa märistä sukista. 

Toinen asia, joka retkeilijän tulee huomioida (paitsi jos tekee kuin minä ja suuntaa suoraan alas rotkoon ja siitä lyhintä reittiä takaisin parkkipaikalle) on, että rotkon reunoilla ei ole lukemani mukaan turvakaiteita, joten siellä pitää liikkua hyvin varovasti. Seinävuoren rotkolaaksossa tosiaan liikuskelleena voin allekirjoittaa, että rotkojen reunat voivat kyllä olla melkoisia vaaranpaikkoja varsinkin jos kivet ovat yhtään kosteita... Viimeksi siellä käydessäni törmäsinkin johonkin pariskuntaan, joista toinen huolsi toisen jalkaa jonkinlaisen liukastumisen aiheuttamien naarmujen vuoksi. Ihmettelin siellä välillä, miten itse pääsin ehjin nahoin takaisin autolle vaikka silloin kivet todellakin olivat juurikin kosteita ja paikoitellen oli vielä luntakin maassa. 😅 

                   

Kasvusto rotkon pohjalla on hyvin saniaisvoittoista, mikä antaa paikalle sellaisen ihanan ikiaikaisen "Näitä kasveja dinosauruksetkin näkivät ympärillään" -tunnelman. Aika kaunista, jos minulta kysytään. Näin matkan varrella myös esimerkiksi maariankämmeköitä - niillä tuntuu olevan tänä vuonna oikea huippuvuosi, sillä en edes muista, milloin viimeksi olisin tehnyt jonkun luontoreissun näkemättä ainuttakaan. Jostain niitä täpläkkäitä lehtiä ja kauniin kuvioituja kukkia aina törröttää. 💜

Kuvat - varsinkaan vanhalla kännykällä otetut sellaiset - eivät tälle paikalle kyllä tee lainkaan oikeutta. Ne eivät tallenna edes sitä, mitä siellä koki silmillään, mutta lisäksi ne eivät tietenkään pysty lainkaan välittämään sitä, mitä kaikkea siellä koki muilla aisteillaan. Jo pelkkä kostea viileys keskellä helteistä kesäpäivää oli jotain niin hienoa, että toivoisin sellaisten asioiden välittämisen muille olevan jotenkin mahdollista. 

Paikka oli todella ihmeellinen (eli kelpuutan hyvinkin sen nimeämisen yhdeksi savon seitsemästä ihmeestä) ja kestää varmasti useammankin vierailun, joten aion ehdottomasti palata joskus paremmalla ajalla testaamaan sen luontopolunkin. Lukemani perusteella se esittelee myös hieman paikallista maaseutumiljöötä - Mustinmäen kylähän on oikein idyllinen ja ainakin paikallisesti kuulu kauniista luonnostaan. Reitin varrella on myös ilmeisesti laavu, joten tulistelu ja makkaranpaistokin onnistuu jos nyt ei metsäpalovaara satu olemaan päällä.