Väisälänmäki - yksi Suomen kansallismaisemista

Mie olen, tiedättekö, nykyisestä asuinpaikastani ja epämääräisestä murresekasotkustani huolimatta sydämeltäni ikuisesti savolaisakka. Semmonen reipas torimummo, joka herää aamuisin itsekseen kolmelta pyöräyttämään pottukukot, rieskat ja piiraat niin omalla perheelle kuin pitäjän muihinkin pöytiin, elää ikuisesti jossain syvällä sisälläni (olen ensimmäisenä kesätyönäni ollut aikoinaan kunnon oldschool savolaisemännän opissa jopa, koska kotikyläni on jumittunut jonnekin keskiajalle 😹 ). Kyllä ne elämän ensimmäiset 19 vuotta siellä savossa sen verran jättivät jälkiään sielunmaisemaan. 

Nykyään palaan savoon vain pari-kolme kertaa vuodessa tyypillisesti, mutta ilman näitä käyntejä olisi varsin outo olla. On siellä luonto niin omanlaistaan (ja ihmisetkin). Aiemmin kesällä lähdin, kuten toisessa postauksessa mainitsinkin, pienelle savo-karjalan kierrokselle, jonka suunnitelmat muuttuivat lennossa niin, että Kuopion sijasta päädyinkin mm. Kolille. Ja Kolihan on siis yksi Suomen virallisista kansallismaisemista, sen varmaan useimmat tietävätkin. 

Koli-kuva muistin virkistämiseksi 

Kotimatkalla reissustani aloin sitten autossa miettimään, että... niin. Kai nyt kotoisalla savonmaallanikin ainakin jokin kansallismaisemansa on? Ei kai nyt koko kaunista maakuntaa ole voitu aikoinaan (tarkemmin ilmeisesti vuonna 1992 Suomen 75-vuotispäivien kunniaksi) sivuttaa kun niitä valikoitiin? Äkkiä vaan P-paikalla Google laulamaan (kiitos moderni teknologia) ja asiaa selvittämään. Kävi ilmi, että lähin tällainen paikka löytyy Lapinlahdelta ja on nimeltään Väisälänmäki. No, mie ajan Lapinlahden ohi joka kerta savossa käydessäni ja olen tätä tehnyt koko ikäni, sillä minulla on runsaasti sukua siinä lähellä Iisalmen seudulla. Matin ja Liisan asemalla - erittäin hyvä pysähdyspaikka muuten - on tullut juotua kahvit jos toisetkin. 😻 Mutta en mie tällaisestä Väisälänmäestä ollut järkytyksekseni koskaan kuullutkaan! Eihän siinä auttanut muu kuin kääntää auton nokka sinne suuntaan ja lähteä katsomaan, että mistä ihmeestä tässä nyt on kyse. Kello oli oikeastaan jo ihan liian paljon tällaiselle ex tempore -kiertelylle siihen nähden että Rovaniemelle on Lapinlahdelta vielä monen tunnin ajomatka, mutta tämä muodostui välittömäksi välttämättömyydeksi. Ajatella, henkinen savolaisakka, joka ei ole nähnyt savon osuutta Suomen kansallismaisemista. Le shock, le horror. 😲😱🙈 

Jo pieni reilun 10 kilometrin ajomatka Lapinlahden kirkonkylältä Väisälänmäelle oli itsessään varsin hurmaava kokemus. Paljon puhdasta luontoa ja pelloilla hengailevia eläimiä. Täällä pohjoisessa olen tottunut näkemään lähinnä poroja ympärilläni, mutta savossa näin pelloilla niitten sijaan esimerkiksi kurkia. Kaunis näky, jota en saanut ikuistetuksi. Onhan kurkia toki täällä pohjoisemmassakin (taitaa olla lähikunnan, Tervolan, vaakunaankin ikuistettuna), mutta en niitä juuri ole onnistunut täällä bongailemaan. Minusta tielle näkynyt Valion tehdaskin oli arkkitehtuurisesti hauska ilmestys. Ja niitä tehtaalle maitoa tuottavia otuksia sitä tienoolla vasta hengasikin. Minulle lehmät ovat hyvin rakkaita elukoita (kotiseudullani niitä oli aivan valtavan paljon nykyistä enemmän kun olin lapsi), joten olin todella innostunut kun kävi ilmi, että Väisälänmäen luontopolun lähtöpisteenä toimivalle parkkipaikalle kuului "Ammmuuuu!" jos toinenkin, sillä se rajautui lehmien laitumeen. 💗🐮 Saattoi olla, että käytin tovin jos toisenkin ihan vain ihaillen sitä kotoisaa näkyä. Minulle henkilökohtaisesti ainakin savolaisen maisemareitin kuuluu alkaa juuri näin. 😁

Luontopolku itsessään ei ole kauhean pitkä (2,5 kilometriä) eikä se myöskään ole tervejalkaiselle lainkaan vaikea kulkea (olin ihan tavallisissa arkivaatteissa itse liikkeellä), joten se sopi oikeastaan aivan hyvin pieneksi happihyppelyksi pitkälle ja puuduttavalle ajomatkalle. Polun varrella toimii kesäaikaan myös Karjamaja-kahvila ja ilmeisesti sen yhteydessä on pieni perinnemuoseokin, mutta itse olin liikkeellä ilta-aikaan ja hieman kiireessäkin, joten nämä jäivät näkemättä. Kuulostaa kyllä sympaattiselta. 

Polku kulkee aluksi lehmien laidunalueen viertä ja sujahtaa sitten metsäisemmälle alueelle. Polun korkeimmalla kohdalla, Linnanmäen huipulla, sijaitsee näköalatorni ja reitin varrella on erilaisia kiinnostavia infotauluja. Alue on aikoinaan toiminut myös joidenkin kuuluisien taiteilijoiden kuten paikallisen suuruuden Pekka Halosen ja itsensä Eero Järnefeltin inspiraationa (en ihmettele) ja tätäkin on infotauluissa hyvin avattu. Erityisen hauska oli minusta infolappu, jossa Järnefeltin kuuluisan Raatajat rahanlaiset (Kaski) -teoksen yhtenä mallina toiminut piikatyttö avasi lyhyesti ajatuksiaan osallisuudestaan tämän suomalaisen taideaarteen ja kansallisidentiteetin muokkaajan syntyyn:

Muutoinkin reitti lämmitti henkisen savolaisen sydäntä ja oli minusta juuri sellainen kun sen pitikin olla. Metsä oli kaunista ja lapin metsiä rehevämpää, kurjenpolvet (suosikkikukkani Suomen luonnosta ylipäänsä ja minulle savon niittyjen the Kukka) olivat juuri komeimmassa kukassaan vierailuni aikana ja näkötornista avautui ihana ja alueelle ah-niin-luonteenomainen järvimaisema. 

P.S. Kattavan listan Suomen kansalismaisemista löydät esimerkiksi täältä. Itseltäni on vielä harmillisen moni näkemättä ja olisi kyllä varmasti syytä joskus käydä ne tuntemattomiksi jääneet kiertämässä läpi. 👍

P.P.S. Jos kuljeksiminen suurten maalarimestareiden jalanjäljissä sytytti palon nähdä lisää taidetta, niin Lapinlahdeltahan löytyy myös Eemil Halosen mukaan nimetty Taidemuseo Eemil, joka on ilmeisesti lähiaikoina uudistettukin. Itse en siellä nyt pysähtyny, mutta joskus aikoinaan on tullut kyllä käytyä siellä sentään.