Helsingin kasvitieteellinen puutarha


Pari viikkoa sitten olin pääkaupunkiseudulla aloittelemassa kesälomani jälkimmäistä puoliskoa. Pakollisia kohteita oli oikeastaan kaksi: Linnanmäki ja kasvitieteellinen puutarha. 😻 Kasvitieteellinen puutarha toteutettiin ensin ja Linnanmäki - vaikka ne aivan vierekkäin sijaitsevatkin - seuraavana päivänä. Ehkä teen myöhemmin lyhyen postauksen Linnamäenkin kasveista, sillä minusta ne olivat varsin upeat. 


Tämä kasvihuone oli jo rakennuksena niin vaikuttava, että olisin käynyt siellä mielelläni vierailulla vaikkei se olisi sillä hetkellä edes pitänyt sisällään ainuttakaan kasvia. Erittäin kaunis, tällaisia harvemmin pääsee ihailemaan läheltä. Ulkona kasvoi hyvin ruusupainoitteinen puutarha ja sisällä oli kaikkea Suomen oloissa harvinaisempaa trooppisista kasveista aina kaktuksiin saakka. 






Kooltaan kasvihuone ja puutarha häviävät kumpikin Oulun kasvitieteelliselle puutarhalle, josta olen aiemmin täällä kirjoitellut, mutta Helsingin paikka on... kuninkaallisempi.? Majesteetillisempi? Jotain sellaista. Ruusutarha ja kasvihuoneen arvokas muotokieli sen kai tekevät. Tuntuu, että paikka antaa enemmän yleiskuvallaan kuin yksittäisillä kasveillaan, ehkä se Oulussa oli minulle toisin päin. Vierailun arvoisia paikkoja siis ehdottomasti molemmat, varsinkin kun niistä ei edes peritä mitään sisäänpääsymaksua.















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kätkävaaran luontopolku

Vuodentakainen syysretki Martimoaavalle

Päiväretki Riisin Riettaalle (kiva paikka kaameasta nimestä huolimatta :D)