Auttikönkään luontopolku



Auttikönkään reitti on 3,5 kilometrin rengasreitti vaihtelevassa luonnossa vain noin tunnin ajomatkan päässä Rovaniemen keskustasta. Reitin aluksi retkeilijä pääsee ihailemaan ylläkuvattua putousta, kenties reitin vaikuttavinta osuutta. Putous oli kaunein näkemäni ja haluaisin kovin nähdä sen uudelleen syksyllä, sillä olettaisin sen olevan vielä vaikuttavampi näky ruskaan verhottuna. 🧡









Seuraavaksi kulkija pääsee seuraamaan ylhäältä käsin veden virtaamista railon syvyyksissä ja ihailemaan erilaisia kalliomuodostumia. 







Myöhemmin vuorossa on kuivaa metsämaastoa, joitain pitkostettuja alueita (HUOM. pitkospuut ja varsinkin monet metsään rakennetut portaat ovat ränsistyneitä, mutta niitä korjattiin parhaillaan meidän vieraillessamme alueella) sekä kaunis riippusilta ja sen viereen pystytetty tulistelupaikka laavuineen. 






Sillan toisella puolen alkaa nousu kohden alueen näköalatornia, josta avautuvat jälleen varsin jylhät maisemat. Nousu tuntui minusta ainakin - jos ei oteta huomioon joittenkin reitin rakenteiden huonoa kuntoa, jota tosiaan ollaan korjaamassa - reitin ainoalta vähänkään vaativalta osuudelta eikä sekään vaatinut kuin vähän fyysistä kuntoa. Pääsiassa määrittelisin reitin siis helpoksi ja aloittelijaystävälliseksi kulkupaikaksi. 😊









Näiltä kallioilta suunnataan sitten takaisin kohden aloituspaikkaa. Reitin aloituspaikasta voi kertoa, että sieltä löytyy parkkipaikan lisäksi puuceet, opaskartta alueelle, pieni museo jossa esitellään metsänhoidon välineistöä alueelta sekä yllättävän suuri ja monipuolisenoloinen kahvila/ruokapaikka (itse kävimme vain ovella, mutta näytti hyvin viihtyisältä ja pöydissä istui useampi seurue asiakkaita). Siellä on myös periaatteessa esteetön laavu ja näköalapaikka putoukselle, mutta tällä hetkellä rakenteissa on sen verran koloja, etten osaa sanoa pystyykö siellä todella pyörätuolilla liikkumaan ennen kuin ne on saatu korjailtua. Kunto toivottavasti käy edes jossain määrin ilmi alimmasta kuvasta. 












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kätkävaaran luontopolku

Vuodentakainen syysretki Martimoaavalle

Päiväretki Riisin Riettaalle (kiva paikka kaameasta nimestä huolimatta :D)